Päätoimittaja Asko Virtanen
Maanantai 20. toukokuuta 2013. Nimipäivät: Lija, Karoliina, Lilli
Mika Mäkisen Euroopan valloitus sujuu mukavasti.

Mika Mäkisen Euroopan valloitus sujuu mukavasti.

Mika Mäkinen kaksi kertaa viiden joukkoon

Auranmaan Viikkolehti 17.7.2012 12:24:23

AURA/NURBURGRING. Mad-Croc Truck Racingin Mika Mäkinen sijoittui neljänneksi ja viidenneksi ratakuorma-autojen EM-kilpailussa Saksassa. Nurburgringin radalla ajetussa kisassa kaasuteltiin tavan mukaan neljä osakilpailustarttia, ja top5-sijojen lisäksi Mäkinen keräsi väkivahvalla MAN-autollaan sijat 9 ja 11.

–Olosuhteet olivat hankalat. Välillä paistoi aurinko, välillä tuli vettä kaatamalla. Sunnuntainakin lähdin kuivan kelin säädöillä, ja lämmittelykierroksen aikana alkoi sataa. Samahan se tietysti kaikille oli. Kuivalla vauhtiero kärkeen olisi vaan pienempi. Sadekelillä ero aina vähän kasvaa. Mutta kaiken kaikkiaan olen viikonlopun vauhtiin tyytyväinen, ja nuo lauantaina ajetut neljäs ja viides sija olivat tosi hyviä vetoja, Mäkinen sanoi.

Kerro kaverille
Copyright © 2008-2013 Auranmaan Viikkolehti