Latvala ja Tuori virallistivat parisuhteensa
Auranmaan Viikkolehti 25.11.2011 07:24:40
KOSKI. Kosken seurakunnan kirkkoherra Terhi Latvala ja nuorisodiakoni Katri Tuori ovat rekisteröineet parisuhteensa 11. marraskuuta. Terhi Latvala näkee parisuhteen rekisteröinnin loogisena päätöksenä henkilöiltä, jotka korostavat myös työssään sitoutumisen merkitystä.
–Olemme eläneet yhdessä viime joulusta lähtien, vaikka Koskella onkin ilmeisesti luultu näin olleen jo pidempään. Asumme molemmat Forssassa ja olemme kulkeneet työmatkan yhdessä jo pitkään, Latvala kertoo.
Terhi Latvala kertoi asiasta seurakunnan työntekijöille viime viikolla. Seurakunnan luottamushenkilöille järjestetään keskustelu- ja informaatiotilaisuus ensi sunnuntaina yleisten kirkkokahvien jälkeen.
–Ymmärrän, että tämä voi aiheuttaa hämmennystä ja moni saattaa myös pahoittaa mielensä. Raamatusta löytyy sekä asiaa puoltavia että sen tuomitsevia kohtia. Tämä on kuitenkin kirkon virallisen linjan mukaista, Latvala korostaa.
–Työskentelyssämme Kosken seurakunnassa ei muutu mikään. Olemme täällä edelleen virkarooleissamme kirkkoherrana ja nuorisodiakonina. Ihmiset ovat tunteneet meidät täällä jo 12 vuotta emmekä ole muuttamassa mitään siitä opetuksesta ja toiminnasta minkä mukaan olemme tähänkin saakka toimineet, Latvala muistuttaa.
–Jos asia herättää seurakuntalaisissa kysymyksiä, tulkaa reilusti keskustelemaan kanssamme, hän vielä kutsuu.